Vivre Libre ou Mourir!
Minä päätän elämäni suunnasta. En usko kahdeksan tunnin työpäiviin, kellokortteihin, uraputkeen, stressiin, kvartaalitalouteen, alaisiin, firman pikkujouluihin, kultaiseen kelloon saati kädenpuristukseen, tai oikeastaan edes työntekoon. Sen sijaan uskon sisäiseen liekkiin, loppumattomaan motivaatioon, tekemisen meininkiin, haluun kehittyä ja tehdä aina parasta mahdollista jälkeä, loputtomaan oppimisen nälkään, onnellisuuteen ja itsensä ylittämiseen. Ennen kaikkea uskon itseeni.
Keskityn olennaiseen
Minulle ei makseta ajastani, vaan lopputuloksesta. Tärkeintä on, että lopputulos vastaa aitoa tarvetta ja että se koetaan hyödylliseksi - ei se kuinka monta tuntia sen aikaansaamiseksi käytin tai missä. Jotkut tekevät vääriä töitä, toiset tekevät töitä väärin. Minä kieltäydyn kummastakin. Tärkeintä on keskittyä lopputulokseen, tehdä mahdollisimman hyvää jälkeä ja olla ylpeä työstään. Kyllä. Hobo vannoo ROWEn nimeen.
Lyhyestä päivä kaunis
Pyrin pääsääntöisesti tekemään hieman normaalia lyhempää työpäivää, mutta tasapainotan tätä sitten puolestaan hieman lyhemmällä työviikolla. Kassavaje taas kuittautuu tekemällä joka kuukausi myös hyväntekeväisyyttä. Kyllä. Teen sivustoja ja kehitystyötä myös täysin ilmaiseksi hyville tyypeille aitoon tarpeeseen.
Maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin raha. Kuten esimerkiksi toisten auttaminen, itsensä kehittäminen, onnellisuus ja vapaus. Kiitos, että jaksoit lukea tämän kaiken.
